Miehikkälän kunta

Voihan korona…

Kun saimme aluksi kuulla mediasta uutisia Kiinassa riehuvasta koronavirusepidemiasta, ei ollut kuin ajan kysymys milloin ja mistä virus aloittaisi globaalissa maailmassa oman maailman ympäri matkansa. Eurooppa heräsi koronan aiheuttamaan uhkaan oikeastaan vasta, kun tautitapauksia alettiin diagnosoimaan Italiassa nopeasti kasvavalla tavalla.

Kaakon kaksikon johtoryhmä (minä, Veli-Matti Pulli, Otto Koskela, Markku Uski, Auli Hyttinen, Outi Silander) kokoontui tautitilanteen johdosta ensimmäisen kerran valmiusryhmänä maanantai-iltana. Suomen hallituksen maanantaiset linjaukset olivat mittakaavaltaan sellaisia, että julkaisimme tiedotteen muutoksista Kaakon kaksikon palveluihin jo maanantaina (lue tiedote tästä). Uusimpaan tiedotteeseen pääsee aina kotisivujemme (miehikkala.fi) ensimmäisen ”karusellikuvan” linkin kautta.

Tulemmekohan myöhemmin puhumaan koronaa edeltäneestä ja koronan jälkeisestä ajasta? Epidemia tulee muuttamaan varmasti toimintatapojamme ja käsityksemme globaaleista uhkista. Tällä hetkellä normaalitilanne on vielä kaukainen haave. Koronan aiheuttamia vaikutuksia ja tappioita yhteiskunnalle sekä toimenpiteiden riittävyyttä tai riittämättömyyttä tullaan hamassa tulevaisuudessa tutkimaan ja ruotimaan lukuisissa raporteissa. Harras pyyntöni teille on, että ottakaa hallituksen linjaukset vakavasti. Nyt ei ole oikea aika kokoontua yhteen mihinkään kissanristiäisiin, tätä tautia ei kannata ottaa kevyesti. Henkilökohtaisesti korona koskettaa minua niin, että olen vaimoni kanssa perunut meidän tyttömme nimiäisjuhlat. Juhlimme tyttöä sitten, kun aika on oikea. Oikea aika ei ole nyt.

Voitte luottaa siihen, että teemme valmiusryhmässä työtä kuntalaisten terveys ja turvallisuus edellä. Tulemme tiedottamaan uusista koronaviruksen aiheuttamista toimenpiteistä kuntien kotisivujen (miehikkala.fi ja virolahti.fi) kautta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön viisaita ajatuksia lainaten, vaikka joudummekin ottamaan fyysistä etäisyyttä, voimme ottaa samalla henkistä läheisyyttä.

Arto Ylönen
Kunnanjohtaja