Miehikkälän kunta

Saivikkala (Miehikkälän kk)

Perimätiedon mukaan Saivikkala-nimi on johdettu saivi-sanasta, joka on merkinnyt suolatonta vettä, järveä. Saivi-sanasta syntynyt saivikas-sana on merkinnyt järven rannalla asujaa. Ja Saivikkala järven rannalla asujan taloa.

Saivikkain juuret ulottuvat pitkälle historiaan. Sotien välisenä aikana Saivikkailla toimi kaksi nahkatehdasta, joista ensimmäinen oli perustettu jo 1880-luvulla. Tiilenvalmistusta on myös harjoitettu pienteollisuusmuotoisesti. ”Ukkolan suuren niityn kulmalla, Saivikkalan kylässä” on toiminut puusepänliikkeitä.

Yhteisöllinen kohtaamispaikka

Vuosien saatossa Saivikkalasta on kehittynyt kunnan keskuspaikka, asukkaidensa tahdissa kunnan luonnonkauniiksi ja rauhalliseksi keskustaksi. Saivikkalassa on turvallinen asuinympäristö, jossa ihmiset viihtyvät. Se on kuntalaisten olohuone, jossa viihdytään yksin tai ystävien kanssa. Sieltä löytyy istumapaikkoja, kahvila, viheralueet. Viihtyisiä paikkoja, joissa voi olla mukana kunnan tapahtumien sydämessä.

Saivikkala on myös miehikkäläläisten yhteisöllinen kohtaamispaikka, joka tarjoaa hyvin keskittyneitä erilaisia kulttuuripalveluja sekä harrastuksiin ja vapaa-ajanviettoon liittyviä mahdollisuuksia. pieneltä alueelta löytyvät kuntalaisille tärkeät peruspalvelut, pankkipalvelut, terveyskeskus, apteekki, päivittäistavarakauppa.

Harrastusmahdollisuuksia laidasta laitaan

Vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja luonto ovat keskustassa lähellä. Ulkoilualueet sekä hiihto- ja polkupyöräreitit tarjoavat elämyksiä retkeilyn ja liikunnan parissa. Myllylammella voi rentoutua uimarannalla tai kisata ystävien kesken frisbeegolfradalla. Kirkonkylän koulunkupeessa sijaitsevalla monitoimikentällä on mahdollisuus talvisin pelata jääkiekkoa ja kesäaikaan tennistä. Urheilukentällä harrastetaan monipuolisesti eri urheilulajeja.

Lapsia eikä nuorisoakaan ole unohdettu. Kirkonkylän koulun rakentamisen myötä on kuntakeskukseen saatu uusi, entistä ehompi koulu. Nuorisotalolta löytyy kokoontumistilat aivan keskustan tuntumasta.

(Lähde:Kylien kertomaa; Miehikkälän kyläkirja)