Miehikkälän kunta

Muurikkala

Muurikkala sijaitsee kaakkoisrajan välittömässä läheisyydessä Lappeenranta-Vaalimaa tien varressa, uuden moottoritie E18:n-kupeessa. Muurikkala on luonnonläheinen ja rauhallinen paikka asua ja harrastaa. Muurikkalassa voi kokea keväisin ja syksyisin mm.lintujen arktisen muuton, kalastaa, metsästää ja liikkua luonnossa nauttien vesistöistä ja metsistä sekä hiihtää valaistulla ladulla tai nauttia nuotiotulista laavulla tai kodalla. Muurikkalan väestömäärä on ollut suurimmillaan 1950-luvun lopulla, jolloin kylässä asui noin 700 asukasta. Nykyään asukkaita on alle 300. Asukkaita on aikojen saatossa työllistäneet Muurikkalan metsät, joita on hyödynnetty mm. tervanpoltolla (vuosina 1600-1780), Muurikkalan sahalla (1726-1741, 1745-1798), Urpalanjoen uitoilla (1885-1944) sekä puusuksien valmistuksella (n.1930-1985). Maanviljelystä ja karjataloutta on Muurikkalassa harjoitettu jo satojen vuosien ajan. Maatilat ja karjat ovat vähentyneet, mutta jäljellä olevat tilat suurentuneet.

(Lähde: Kylien kertomaa; Miehikkälän kyläkirja)

Muurikkalan omat kyläsivut 

 

 

Kaitai

Muurikkalan kauimmainen osa Kaitai sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Muurikkalasta ja luetaan omaksi kyläkseen. Kaitain kylä sijoittuu Pitkäjärven rannalle, joka on nimensä mukaisesti Miehikkälän pisin järvialue.

Laisniemi

Laisnimen kylä on entistä Säkkijärven pitäjää. Omaleimaisuutta Laisniemeen luo rajavyöhyke sekä Vaalimaan läheisyys. Laisniemessä ovat viihtyneet asukkaat jo kivikautisella ajalla, mutta rakentamaan pääsee vieläkin kunnan tonttitarjonnan myötä. Urpalanjoki maisemoi kylän ilmettä sekä tarjoaa oivallisen mahdollisuuden esimerkiksi kalastukseen.

Miehikkälän kunta
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä. Tietosuojaseloste