Miehikkälän kunta

Pikkukylien Pikkumarkkinat

Arvoisat markkinavieraat, kyläläiset, kuntalaiset, kesäasukkaat,

Pikkukylien Pikkumarkkinat järjestetään tänään jo kahdeksatta kertaa. Monilla, kuten itsellänikin, tapahtuma aloittaa kesälomailun ja mikäs siihen paremmin sopisikaan kuin perinteiset rennot maalaismarkkinat. Tapahtumassa on pyritty aina omaleimaisuuteen niin, että Pikkumarkkinat erottuvat muusta Kesä-Suomen tapahtumatarjonnasta. Markkinaohjelmaan on kuulunut yleensä myös kisailua ja niin on tänäkin vuonna.

Viime vuonna pohdin Pikkumarkkinoiden avauspuheessa nykypäivän maaseutua ja kaupungistumista. Nyt ajattelin palata kuluneeseen kevääseen ja siihen mitä kaikkea se minulle opetti. Monet Teistä tietänevät sen, että huhtikuun alkupuolella minut kiidätettiin Töölöön ja operoitiin kiireellisesti. Päästäni löytyi suhteellisen kookas hematooma, joka oli muokannut aivoni uuteen uskoon. Oireena tästä oli lamaannuttavan kova pään ja niskan särky. Se hetki, kun sain tiedon siitä mikä minussa oli vialla, oli pysäyttävä. Leikkauksen jälkeen alkoi toipumisprosessi, jota kesti kahden kuukauden sairausloman ajan ja osin toipuminen jatkuu vieläkin. Toipumisen aikana oli pakko ottaa rauhallisesti ja kuunnella omaa vointia. Rauhallisuus toi myös mukanaan sen, että oli aikaa havainnoida asioita ympärillä: miten eri kukat kukkivat ja linnut lauloivat, miten järven jää muutti päivä päivältä väriään lopulta häviten kokonaan. En muista vuotta, jolloin olisin huomannut kevään edistymisen merkkejä yhtä kattavasti kuin kuluneena keväänä. Töihin paluuni jälkeen olen ilokseni huomannut, että olen pystynyt säilyttämään saman tarkkaavaisuuteni myös kunnanjohtajan kiireisen arjen keskellä.

Meillä suomalaisilla on taipumuksena huomata enemmän puutteita ja epäkohtia ympärillämme. Hyvät ja hienot asiat koemme ympärillämme itsestäänselvyyksiksi ja emme muista niistä iloita. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä saa monissa kahvipöytäkeskusteluissa lunta tupaan, mutta nyt omakohtaisten kokemusten perusteella oli onni, että asuin Suomessa, sillä niin hyvää ja asiantuntevaa hoitoa olen saanut.

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota kuluneena keväänä, oli yhteiskunnallisen keskustelun polarisoituneisuus. Eduskunta- ja eurovaalien aikana käytiin kiivasta väittelyä Suomen tilanteesta. Mielipiteet siitä, mitä pitäisi tehdä vaihtelivat laidasta laitaan. Yhteisen sävelen löytäminen on hankalaa tilanteessa, jossa kaikki tahot pitävät kiinni omista tavoitteistaan. Sen sai myös pääministeri Antti Rinne huomata hallitusneuvottelujen aikana. Olemmeko unohtaneet sen, että asioista voi myös neuvotella niin, että lopputuloksessa on näkyvissä kaikkien osapuolien mielipiteet ja kaikki kokevat saaneensa äänensä kuuluviin? Keskustelun polarisoituneisuus ja neuvottelukyvyttömyys ei johda muuhun kuin pattitilanteeseen ja Suomen kannalta tärkeitä asioita ei saada ratkaistua.

Suomen kesä on täynnä monenmoisia tapahtumia ja nähtävää. Kotkan-Haminan seudulla ja Miehikkälän kunnassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Jos kyse on tapahtumista, on hyvä muistaa, että ne vaativat aina aikaa ja vaivannäköä. Pikkukylien Pikkumarkkinoitakaan ei olisi ilman ihmisiä, joilla on oma tärkeä roolinsa tapahtuman järjestämisessä, nykyäänhän tapahtuma järjestetään kunnan ja Suur-Miehikkälän Kilpi ry:n yhteistyöllä. Miehikkälän kesässä on tänä vuonna myös uusi tapahtuma, Kymenlaakson perinnesoitot, jonka kunta järjestää Miehikkälän kirkonkylällä ja Myllylammen lavalla 10.-11.8. Tapahtumassa on mukana elementtejä vanhoista Pelimannipäivistä, mutta kyse on kuitenkin kokonaan uudesta tapahtumasta, joten sitä ei pidä verrata Pelimannipäiviin. Tervetuloa mukaan Perinnesoittoihin nauttimaan musiikista, yhdessäolosta ja Suomen kesästä!

Nyt lopuksi on aika paljastaa tarkkaan varjeltu salaisuus eli mikä on Pikkumarkkinoiden yllätyskilpailun aihe: kilpailussa syödään mämmiä! Kilpailuun mahtuu vielä mukaan ja kahdeksan nopeinta Teistä voi ilmoittautua mukaan Miehikkälän kunnan osastolla, seurantalon sisällä, haastamaan hiihtäjälegenda Juha Miedon ja minut mämmin syönnissä.

Näiden sanojen myötä julistan Pikkukylien Pikkumarkkinat avatuksi. Toivotan Teille kaikille rattoisaa markkinapäivää sekä hyvää ja aurinkoista kesää!

Arto Ylönen
Kunnanjohtaja