Miehikkälän kunta

Osallistu Metsänpeitto- yhteisötaideteoksen valmistamiseen

Osallistu Metsänpeitto- yhteisötaideteoksen valmistamiseen

Osallistu Kymenlaakson alueella järjestettävään yhteisötaideteoksen tekemiseen neulegraffitein!

Aiheena on Kymenlaakson metsäteollisuuden 150v juhlavuoden kunniaksi syksyinen metsä.

 

Metsänpeitto – yhteisötaidetta neuloen ja virkaten!

 

Mitä eläviä, elottomia syksyisestä metsästä löytyy:
haltiat, maahiset, eläimet, kasvit, sienet, tarinat ja kokemukset – ihmisen ikiaikainen suhde ja näkökulmat metsään

 

Neulegraffiteja, eli eri kokoisia neuletöitä voi tehdä kevään ja kesän aikana, jonka jälkeen niistä kootaan elokuun aikana määrästä riippuen yksi tai useampi yhteisötaideteos julkiselle paikalle, esimerkiksi puistoon tai johonkin julkiseen sisätilaan.

 

Kaikki halukkaat saavat osallistua, eri ikäiset paikkakunnasta tai toimintakyvystä riippumatta reippaasti mukaan! Pienikin neulegraffiti sopii, joten käytä hyödyksesi laatikoiden pohjalta löytyvät langanloput! Myös sormivirkkaus, ryijy, makramee yms. käyvät toteutustapana. Otathan huomioon, että yhteisötaideteosta varten tehtyjä neulegraffiteja ei palauteta ja ulos laitettuna ne saattavat myös haalistua.

 

Tarvittaessa lankoja voi käydä hakemassa joko Kouvola-talolta tai Kotkassa Kumppanuustalo Viikarilta.
Langat on lahjoittanut Novita.

 

Neulegraffiteja voi toimittaa 23.6.2022 mennessä seuraaviin osoitteisiin:

  • Kouvola: Kouvolatalo, Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola
  • Kotka: Kumppanuustalo Viikari, Mariankatu 24, 48100 Kotka
  • Hamina: Haminan kirjasto, Rautatienkatu 8, 49400 Hamina tai Ruissalon kirjasto, Ruissalontie 8, 49410 Hamina
  • Pyhtää: Pyhtään kunnanvirasto, Motellikuja 4, 49220 Siltakylä
  • Virolahti: Virolahden kunnanvirasto, Virojoentie 7, 49900 Virolahti
  • Miehikkälä: Miehikkälän kunnanvirasto, Keskustie 4 A, 49700 Miehikkälä

 

Halutessasi voit myös osallistua yhteisötaideteoksen koontivaiheeseen!

Ilmoitamme tarkemman ajankohdan ja paikat joihin taideteokset kootaan uudella ilmoituksella, kun selviää kuinka paljon neulegraffiteja on määräaikaan mennessä toimitettu. Valmiit yhteisötaideteokset pidetään nähtävillä elokuulta lokakuun loppuun asti.

 

Yhteisötaideteoksen taustalla ovat Kouvolan, Kotkan, Haminan, Pyhtään, Virolahden ja Miehikkälän kuntien kulttuuripalvelut, Kotkan ja Haminan museopalvelut, Kymsoten ikääntyneiden palvelut, Kotkan Kumppanuustalo Viikari sekä Kymenlaakson hyvinvointia kulttuurista -verkosto / Taustavoima ry.

Lisätietoja: Suvi Saarinen bsusa005@edu.xamk.fi

https://facebook.com/Metsanpeittoyhteisotaidetta