fbpx
Miehikkälän kunta

Miehikkälä-kauppa palvelee 24/7

Miehikkälä-kauppa palvelee 24/7

Miehikkälä otti käyttöön sähköisen myyntikanavan huhtikuussa kuluvana vuonna. Luovasti Miehikkälä-kaupaksi nimetyn myyntikanavan kautta on pystynyt tähän mennessä varaamaan ja maksamaan esim. pääsylippuja ja majoituspaikkoja. Pitkin vuotta sivuille on lisätty uusia tuotteita ja palveluita sekä tietoja kunnan ilmaisista matkailu- ja virkistyskohteista.

Myyntikanava on myös kanava miehikkäläläisille tuotteille ja palveluille. Käytettävä Johku-alusta mahdollistaa samaa alustaa käyttävien yrittäjien tuotteiden ja palveluiden myynnin myös kunnan myyntikanavan kautta. Tuotteen ja palvelun myynnistä on aina vastuussa itse kauppias, kunta vain tarjoaa myyntikanavan. Miehikkälä-kaupan kehittäminen on uuden kuntastrategian mukainen toimenpide. Monella kunnalla tai kaupungilla ei ole käytössä vielä omaa verkkokauppaa, Miehikkälä on toiminut asiassa rohkeasti yhtenä edelläkävijöistä.

Verkkokauppa kasvattaa myyntiä. Miehikkälän kunnan varauskohteiden osalta on selkeästi nähtävissä se, että myynti on kasvanut helpon varaus- ja ostoprosessin myötä. Asiakas näkee suoraan, milloin joku kohde on varattavissa eikä sen vuoksi tarvitse enää erikseen soitella tai lähetellä viestejä.

Tutustu Miehikkälä-kauppaan osoitteessa:
https://miehikkalakauppa.johku.com

Tutustu Johku-alustaan:
https://www.johku.fi/

Kysy lisää Miehikkälä-kaupasta:

kauppa(a)miehikkala.fi

tai

Arto Ylönen
kunnanjohtaja
050-349 9571
etunimi.sukunimi@miehikkala.fi