Miehikkälän kunta

Kuulutus vireillä olevan ympäristö- ja toimenpidelupahakemuksen johdosta

Neova Oy on jättänyt ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n 2. momentin kohdan 3 mukaisen ympäristölupahakemuksen, sekä toimenpidelupahakemuksen (MRL 126 §) kiinteistön omistajan valtuutuksella puuterminaalialueen perustamiseksi noin 2,5 ha kokoiselle alueelle, kiinteistölle 935-408-2-161, osoitteessa Nopalantie 32, Virolahti. Kyseessä on uusi toiminta.

Toiminnan ympäristölupa ja toimenpidelupa käsitellään samanaikaisesti erillisillä päätöksillä. Ympäristölupa käsitellään Virolahden kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen (Haminan kaupungin lupavaliokunta) ja toimenpidelupa Virolahden kunnan rakennusvalvonnan toimesta.

HAKIJA: Neova Oy, Keskuskatu 8 39700 PARKANO

YHTEYSHENKILÖ: Päivi Karila, paivi.karila@neova-group.com

TOIMINNAN KUVAUS: Alueella on tarkoitus varastoida ja käsitellä (haketus, murskaus) hakerankaa, hakkuutähdettä, kantoja ja metsähaketta sekä tehdä näistä valmiita polttoaineseoksia laitoksille toimitettavaksi. Varastoitava määrä on arviolta 25 000 k-m3 eli noin 20 000 t. Toiminta alueella tulee olemaan ympärivuotista. Raskasta liikennettä on arvioitu olevan maksimitilanteessa 10 ajoneuvoa vuorokaudessa. Hakekentän asfaltointi on suunnitelmissa, mutta muutoin alue ei tule olemaan asfaltoitu. Alueella tullaan hyödyntämään jo olemassa olevaa tieyhteyttä ja kulkureitille tullaan asentamaan puomi. Haketusta on arviolta 1-4 kertaa kuukaudessa noin 6-8 kuukauden aikana vuodessa. Haketus keskittyy arkipäiviin 7-22 väliselle ajalle.

HAKEMUSASIAKIRJOJEN NÄHTÄVÄNÄPITO: Asiakirjat ovat nähtävänä 24.11.2021- 31.12.2021 Virolahden ja Miehikkälän kuntien, sekä Haminan kaupungin internetsivuilla osoitteessa http://ptkjulkaisu.hamina.fi:81/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/kuullist_tweb.htm.

MUISTUTUSTEN JA MIELIPITEIDEN JÄTTÄMINEN: Hakemuksen johdosta voivat ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosaiset), tehdä lupavaliokunnalle (ympäristölupa) ja rakennusvalvontaan (toimenpideluvan naapurinkuuleminen MRL 133 §) osoitetun kirjallisen muistutuksen 31.12.2021 mennessä, os. PL 70, 49401 Hamina tai sähköisesti osoitteeseen ymparistonsuojelu@hamina.fi (ympäristölupa) ja rakennusvalvonta@miehikkala.fi (toimenpidelupa). Myös muut kuin asianosaiset voivat ilmaista mielipiteensä hakemuksen johdosta samassa määräajassa.

LISÄTIETOJA ASIASTA ANTAVAT: ympäristötarkastaja Krista Rantamo, p. 050 477 5329 (ympäristölupa) ja rakennustarkastaja Risto Poikolainen, p. 050 389 2152 (toimenpidelupa).