Minulla on teille hyviä ja huonoja uutisia. Kummat haluatte kuulla ensin? Jotta tästä tekstistä ja tulevaisuudesta jäisi mieleen myös myönteisiä ajatuksia, aloitan niistä huonoista ja kerron sitten vasta niistä hyvistä uutisista.
Kymsotelta on tulossa kymmenien miljoonien lisälasku kuntayhtymän omistajakunnille. Voitteko kuvitella miltä minusta tuntui, kun luin ensimmäistä kertaa tämän vuoden muuttuneesta Kymsoten talousennusteesta? Kuvaavaa tilanteessa mielestäni on, että asia vietiin Kymsoten hallituksen listalle yhtenä rivipykälänä muiden joukossa eikä asiasta erityisesti tiedotettu ennakkoon omistajakuntien johtajille, ei ainakaan minulle. Vielä toukokuun talousraportoinnin yhteydessä näkymät tämän vuoden talouteen olivat täysin erilaiset, mitä ihmettä tapahtui viimeisen kahden kuukauden aikana? Vai tapahtuiko oikeasti mitään? Miehikkälän kunnan osuuden tänä vuonna kertyvästä uudesta alijäämästä ennustetaan olevan 646.000 € ja jäsenkuntalaskutustasoksi ennustetaan 8.508 M€. Laskutus ja kunnan osuus alijäämästä olisivat tänä vuonna siis yhteensä 9.095 M€. Se on mahdottoman suuri kasa rahaa!
Jotta pystytte suhteuttamaan edellä olevat summat johonkin raamiin, Miehikkälän kunnan rahoitusosuus Kymsoten palveluista oli vuonna 2019 yhteensä 7.413 M€. Ennuste on siis peräti 1.682 M€ enemmän kuin sote-rahoitus vuonna 2019. Sote-kustannukset ovat ennusteiden mukaan kasvaneet kolmessa vuodessa yhteensä melkein 23 % vuoteen 2019 verrattuna. Jos sote-kustannusten kasvu on ongelma pienelle kunnalle, kuten Miehikkälälle, on se myös ongelma Kotkalle ja Kouvolallekin. Kustannusten kasvu vuonna 2022 valuu ns. suoraan viivan alle ja se heikentää jäljelle jäävien kuntien rahoitusta pysyvästi hyvinvointialueuudistuksen vuoksi.
Mitä tunteita olen Kymsoten taloudenpidon vuoksi viimeisen 1.5 vuoden aikana kokenut? Sanotaanko näin, että tunneskaala on ollut hyvin laaja, mutta iloa en ole vielä kokenut. Tällä hetkellä vallitsevana tunteena on pettymys.
Kymsoten rankkojen talouslukemien (lue: madonlukujen) jälkeen mennään niihin hyviin uutisiin. Kunnanhallitus käsitteli eilen kahta pykälää, jotka ovat erityisen tärkeitä kunnan elinvoimaisuuden kannalta. Kunta on tällä hetkellä myönteisen ongelman edessä, kun olemme miettimässä sitä, mikä tulee olemaan Miehikkälän päiväkodin läntisen alueen kiinteistöratkaisu. Lapsia syntyi alueelle vuonna 2021 isoin määrä vuosikausiin. Kunnanhallitus päätti, että päiväkodin hankesuunnittelua jatketaan. Päätöksiä hankesuunnitelmasta tehdään siis tuonnempana syksyllä.
Toinen erityinen pykälä kunnanhallituksen eilisessä kokouksessa oli maanvuokraussopimus ja kiinteistökaupan esisopimus liittyen kuntaan kaavailtuun aurinkovoimalahankkeeseen. Asia nytkähti eteenpäin ja ensi maanantaina kunnanvaltuusto päättää asiasta. Kyse on kunnan kannalta todella merkittävästä asiasta niin imagollisesti kuin taloudellisesti. Hyvin varovaisesti arvioiden kiinteistöverotuottoa voisi kertyä voimalasta kunnalle vuosittain kymmeniä tuhansia euroja. Tunnetuista syistä itärajan pintaan ei ole mahdollista ollut toteuttaa tuulivoimahankkeita, aurinkovoiman osalta samoja esteitä ei ole.
Kaikesta huolimatta, aurinkoista syksyä toivottaen,
Arto Ylönen
Kunnanjohtaja