Miehikkälän kunta

FINENTRY-palvelu käyttöön Kymenlaaksossa 15.2.2021

Kymsote ja HUS ovat ottaneet tänään käyttöön FINENTRY-palvelun, joka nopeuttaa maahantulijoiden rajanylitystä.

FINENTRY on digitaalinen palvelu, joka sujuvoittaa matkustamista Suomeen sekä maahantuloon liittyvää koronavirustestausta.

Palvelussa Suomeen tuleva matkustaja voi esimerkiksi tallentaa lähtömaassa tehdyn tuoreen koronavirustestin tuloksen ja näyttää sen asioidessaan rajanylityspaikalla. Jos testiä ei ole tehty, palvelu ohjaa rajalla tehtävään testiin. Mikäli matkustaja oleskelee Suomessa yli 72 tuntia, voi palvelun kautta varata ajan myös uuteen koronavirustestiin esimerkiksi Kymenlaaksossa. Lisäksi palvelun kautta saa tiedon siitä, mitä koronaan liittyviä ohjeita matkustajan tulee Suomeen saavuttaessa noudattaa, esimerkiksi ohjeet omaehtoiseen karanteeniin.

FINENTRY toimii matkapuhelimessa ja selaimessa, ja sen käyttö on maksutonta. FINENTRY on vapaaehtoinen, mutta suosittelemme sen käyttöönottoa kaikille, jotka liikkuvat välttämättömistä syistä rajan yli. Palvelu huomioi erilaiset matkustajaryhmät, kuten työn, opiskelun tai muun syyn vuoksi Suomeen saapuvat matkustajat. Palvelu on otettu käyttöön Uudellamaalla tammikuussa ja palvelun käyttö laajenee nyt Kymenlaaksoon. Käytännössä tämä tarkoittaa Kymenlaaksossa sitä, että palvelu on tarjolla rajanylittäjille Vaalimaalla sekä satamien kautta tai Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta saapuneillekin.

Suomen viranomaisten ohjeiden mukaan päivittyvä palvelu sujuvoittaa ajantasaisten ohjeiden saamista. Palvelu on saatavilla muun muassa suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi sekä vaiheittain useilla muilla kielillä.

Palvelu löytyy osoitteesta www.finentry.fi

Lisätietoja Finentryn käyttöönotosta Kymenlaaksossa:

Jarno Rämä, turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö

p. 044 223 1600, jarno.rama@kymsote.fi

Miehikkälän kunta
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä. Tietosuojaseloste