Miehikkälän Kunta

Pikkukylien Pikkumarkkinat

Arvoisat markkinavieraat, kyläläiset, kuntalaiset, kesäasukkaat,

Tänään ovat vuorossa jo seitsemännet Pikkukylien Pikkumarkkinat. Ehkä joku vielä muistaakin, kun viime vuoden markkinoiden avauspuheessani kerroin ajatuksiani uudistuksista ja uudistamisesta. Tiedän, että tämän vuoden Pikkumarkkinatkin ovat pystyneet uudistumaan ja markkinoilla riittää hauskaa ohjelmaa koko perheelle. Viime vuoden markkinoilla minulta kastuivat kengät, pärekorit eivät oikein lentäneet maaliinsa ja ritsankin kanssa oli suuria ongelmia. Maaseutuolympialaisten sijasta tänä vuonna mitellään taitoja Miehikkälän voima -kilpailussa. Saa nähdä miten kisailut minulta tänä vuonna sujuvat. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta.

Olen pyrkinyt tuomaan puheisiini ajankohtaisuutta ja kertomaan kuulijoille avoimesti ajatuksiani maailmanmenosta. Tänä vuonna en ajatellut puhua sote- ja maakuntauudistuksesta lainkaan. Anteeksi, jos tuotan teille sen myötä suuren pettymyksen. Ajattelin keskittyä puheessani Miehikkälään ja maaseutukuntiin yleensä.

Mediassa puhutaan paljon megatrendistä nimeltä kaupungistuminen. Asiaa on tutkinut mm. alue- ja väestökehitystutkija Timo Aro. Aron mukaan keskuskaupunkien muuttovetovoima on kasvanut ja kehyskuntien puolestaan heikentynyt. Näin asia varmasti onkin, tilastot eivät valehtele. Onko asian kuitenkaan pakko olla näin? Ruokimmeko me itse tai valtiovalta tai media sitä arvo- ja ajatusmaailmaa, että ”ei maalla kannata asua, muuta toki kaupunkiin”? Rohkenen kyseenalaistaa kaupungistumisen ja kaupunkeihin muuttamisen tarpeen nykypäivän Suomessa. Sanotaan myös, että ekotehokkuuden nimissä olisi tiivistettävä yhteiskuntarakenteita ja vältettävä haja-asumista. Nykypäivänä tekniikka on kehittynyt niin, että rohkenisin väittää, että maaseudulla voi asua aivan yhtä suurella, ellei jopa pienemmälläkin hiilijalanjäljellä kuin kaupungissa. Etätyö on monessa työpaikassa jo tätä päivää, eikä autonkaan tarvitse välttämättä liikkua enää bensiinillä tai dieselillä. Yksityisautoiluun liittyvät päätökset ja linjaukset liittyvät keskeisesti alueellisen kehityksen ohjaamiseen. Auton omistamisen ja käytön verotus voi kenties estää maalle muutosta haaveilevan perheen unelman toteutumisen. Paljon riippuu siitä mitä kotitalouden viivan alle jää.

Yksi keskeisemmistä elämiseen liittyvistä kysymyksistä on se, että missä ja miten asutaan. Kun suomalaisilta kysytään unelma-asuinpaikkaa, monen vastauksena on ”maalla haja-asutusalueella omakotitalossa järven rannalla”. Asuntojen ja kiinteistöjen hintakehitys on mitä suuremmissa määrin eriarvoistanut suomalaisia. Toki hinnat perustuvat aina kysyntään ja tarjontaan. Pitäisikö asialle kuitenkin tehdä jotain vai pitäisikö vanha sananlasku ”On lottovoitto syntyä Suomeen” muuttaa muotoon ”On lottovoitto syntyä pääkaupunkiseudulle”.

Trendien kääntäminen ei ole koskaan helppoa tai ainakaan se ei kovin usein tapahdu hetkessä. Monilla maaseutukunnilla, kuten Miehikkälällä, trendit ovat jo vuosia olleet mollivoittoisia. Haasteet ovat suuria ja niiden voittamiseksi tarvitaan hyviä ideoita ja suunnitelmia. Miehikkälä ei ole kaupunki, emmekä edes haluaisikaan olla. Kaupungeilla on omat vahvuutensa ja meillä on omamme. Tämä näkyy myös Miehikkälän kuntastrategiassa vuosille 2018-2021. Strategiaprosessi aloitettiin viime vuoden marraskuussa ja saatiin päätökseen nyt kesäkuussa kunnanvaltuuston hyväksynnällä. Strategia rakentuu perusasioiden ympärille ja tähtää trendien kääntämiseen. Kunnan visioksi muotoutui ”Miehikkälässä on hyvä elää, yrittää ja kokea elämyksiä”. Siinä on tiivistettynä kaikki mihin pyritään, helposti ymmärrettävästi ilmaistuna. Monilla kunnilla on tapana viljellä strategioissaan vertailevia ylisanoja, kuten ”paras, hienoin, kaunein, upein ja suurin”. Itse olen sitä mieltä, että monesti ihan vaan hyvä riittää, jos kaikki kykenevät jakamaan sen määritelmän. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menisimme sieltä missä aita on matalin. Meidän pitää kaikessa toiminnassamme pyrkiä jatkuvaan parantamiseen.

Uutta kuntastrategiaa en ajatellut avata tässä yhteydessä sen suuremmin kuin luettelemalla strategian eri teemakokonaisuuksien nimet:
Viihtyisä, terveyttä ja hyvinvointia edistävä kunta.
Yhteisöllisyyttä vaaliva kunta
Yritysmyönteinen ja yritteliäs kunta
Vetovoimainen kunta
Markkinoinnin osaava kunta

Vaikka teemat voivatkin olla monella tapaa poikkileikkaavia, mielestäni noihin viiteen luettelemaani teemakokonaisuuden nimeen kiteytyvät jokaisen suomalaisen kunnan ja kaupungin keskeisimmät tehtävät ja tulevaisuuden haasteet. Ei myöskään riitä se, että on huolehdittu vain osasta teemoista, jos loput on jätetty täysin huomioitta.

Näillä ajatuksin julistan Pikkukylien Pikkumarkkinat avatuksi. Toivotan Teille kaikille rattoisaa markkinapäivää sekä hyvää ja aurinkoista kesää!

Arto Ylönen
Kunnanjohtaja