Miehikkälän Kunta

Miehikkälän kunnan leivonnaiskilpailu kunnan 130-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Vuonna 2017 Miehikkälän kunta täyttää 130 vuotta. Miehikkälän kunta julistaa kaikille avoimen leivonnaiskilpailun, jonka tavoitteena on löytää Miehikkälä 130 -juhlavuoden kunniaksi leivonnainen resepteineen. Leivonnainen voi olla suolainen tai makea ja sen tulee soveltua suurissa erissä valmistettavaksi ja massatapahtumissa tarjottavaksi. Ideana myös on, että kuka tahansa kuntalainen voi halutessaan valmistaa kilpailun kautta palkittuja leivonnaisia.

 

Koska kunnan ja samalla Suomen Itsenäisyyden juhlavuosi alkaa tammikuussa 2017, päätetään voittajat tammikuussa järjestettävässä Paikalliset leivonnaiset -tapahtumassa Miehikkälän koulukeskuksessa la 14.1.2017 klo 12. Kolme parasta leivonnaista palkitaan. Kilpailu julistetaan alkavaksi Pikkukylien pikkumarkkinoilla Suur-Miehikkälässä 2.7.2016. Kilpailuaikaa leivonnaisen ja reseptin kehittelyyn on siis reilu puoli vuotta.

 

Osallistumisohjeet

  • kehitä leivonnainen ja testaa ohjeen toimivuus
  • kirjaa tiedot (resepti ja valmistusohjeet) leivonnaisesta erilliselle kilpailulomakkeelle, joka on saatavilla kunnan kotisivuilta osoitteesta www.miehikkala.fi tai kunnan puhelinvaiheesta
  • tuo leivonnainen ja suljetussa kirjekuoressa kilpailulomakkeelle kirjattu ohje tuntia ennen tapahtuman alkua koulukeskukseen
  • valinnan tekee kuntalaisista koostuva 6-henkinen raati

 

Arvostelukriteereitä ovat maku, ulkonäkö, teemanmukaisuus (Miehikkälä 130 vuotta ja suomalaisuus ja kotimaiset raaka-aineet) ja suurissa erissä tuotantoon soveltuvuus.

 

Palkitut voittajat luovuttavat oikeuden julkaista reseptit ja antavat reseptit vapaasti kaikkien käyttöön. Kunta saa oikeuden käyttää leivonnaista ja sen reseptiä kunnan markkinoinnissa. Voittajatuotteita mainostettaessa voidaan kertoa voittajatuotteiden valmistaneiden henkilöiden nimet.

 

Voittaja palkitaan 390 eurolla, toiseksi tullut 260 eurolla ja kolmanneksi tullut 130 eurolla.

Kilpailulomake (Word)

Kilpailulomake (Pdf)

Tiedustelut

Miehikkälän kunta / Suomi 100 vuotta – Miehikkälä 130 vuotta -työryhmän sihteeri Armi Oinonen, puh. 040 752 7770, armi.oinonen@miehikkala.fi