fbpx
Miehikkälän kunta

Kymsoten tiedote 18.2.2021

Koronarokotusten ajanvaraus lähtenyt vilkkaasti käyntiin

Koronarokotusten ajanvaraus alkoi Kymenlaaksossa eilen. Ensimmäisenä päivänä ajanvaraukseen tuli lähes 1900 puhelua ja sähköisiä ajanvarauksia yli 430. Ruuhkien välttämiseksi asiakkaille suositellaan ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta, mikäli sen käyttö on mahdollista. Koronarokotusta tarjotaan 85 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuville ja omaishoitajille. Heidän rokotuksensa alkavat torstaina 25.2.2021. Muut kymenlaaksolaiset eivät voi vielä varata koronarokotusaikoja.

Ajanvaraus ensimmäisiin koronarokotuksiin alkoi eilen klo 8. Tänä vuonna 85 vuotta täyttävä voi tehdä ajanvaraukseen itselleen joko sähköisen ajanvarauksen kautta tai puhelimitse. Hänen kanssaan samassa taloudessa asuva tai omaishoitaja saa varattua ajan vain puhelimitse.

  • On positiivista, että koronarokotukset kiinnostavat ja niihin halutaan heti varata aika, luonnehtii hallintoylilääkäri Kari Kristeri.
  • Ikääntyneet ovat koronan suhteen riskiryhmää, joille rokotusta tarjotaan THL:n rokotusjärjestyksen mukaisesti ensimmäisenä.

Ajanvaraus alkoi eilen vilkkaana heti aamusta. Esimerkiksi Kouvolan ajanvarausnumeroon soitettiin ensimmäisen puolen tunnin aikana kello 8-8.30 lähes 500 soittoa. Koronarokotuksen ajanvaraukseen soitettiin eilen seuraavasti: Kouvola 957, Kotka 528, Pyhtää 44 sekä Hamina, Miehikkälä ja Virolahden yhteiseen numeroon 335 puhelua.

Puhelinajanvaraus palvelee ma–pe klo 8–16.

Kouvola p. 05 220 2000

Kotka p. 020 633 6500

Hamina, Miehikkälä ja Virolahti, p. 020 633 6251

Pyhtää, vain pyhtääläiset tai Pyhtään terveysaseman valinneet p. 05 220 2015

Puhelinajanvaraus toimii ns. takaisinsoitto-periaatteella:

  1. Soita ajanvarausnumeroon.
  2. Valitse valikosta 4. Ajanvaraus koronarokotukseen.
  3. Tämän jälkeen toiminnot ovat automaattisia. Puhelinnumerosi tallentuu ja kuulet viestin: ”Soittopyyntösi on vastaanotettu. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.” Sulje puhelin.
  4. Odota takaisinsoittoa. Takaisinsoittopyyntö ei putoa järjestelmästä, joten odota rauhassa. Sinulle soitetaan takaisin mahdollisimman pian, mutta suurista soittomääristä johtuen ei välttämättä saman päivän aikana.

Pieni osa soittajista on valinnut terveysaseman yleisen ajanvarauksen, mikä on ruuhkauttanut terveysasemien ajanvarausta. Asiakkaita toivotaankin kuuntelemaan puhelimen ajanvarausohjeet kokonaan ja valitsemaan sitten 4. Ajanvaraus koronarokotukseen.

Sähköisen ajanvarauksen kautta annettu jo yli 430 aikaa

Ajanvaraus avautui eilen reilulle 5300 ikääntyneelle. Kun mukaan lasketaan samassa taloudessa asuvat ja omaishoitajat puhutaan noin 7000 henkilöstä. Odotetusti kaikkiin puheluihin ei ole voitu soittaa takasin saman päivän aikana. Takaisinsoittoja ennätettiin tehdä eilen siten, että aikoja on nyt varattu puhelinvarauksen kautta yhteensä vajaa 400. Torstaina jonot ovat pystyneet tasaisina: takaisinsoittoja pystytään soittamaan suunnilleen saman tahtiin kuin jonoon tulee lisää soittoja. Takaisinsoittoja tullaan mahdollisesti tekemään myös iltaisin ja lauantaisin. Tätä arvioidaan tilannekohtaisesti päivittäin. Takaisinsoitot jatkuvat tänään ja huomenna, osalle tällä viikolla soittaneista soitetaan takaisin vasta ensi viikon alussa. Takaisinsoittopyyntö ei putoa järjestelmästä, joten uutta soittoa ei tarvita.

  • Toivomme, että ihmiset malttavat odottaa takaisinsoittoa, Kari Kristeri toteaa.
  • Myös sähköinen ajanvaraus on ollut vilkasta, mikä on positiivista. Ennakolta arvioimme, että sähköisen ajanvarauksen osuus saattaa jäädä pienemmäksi tässä iäkkäimpien ryhmässä.

Sähköisen ajanvarauksen kautta on varattu nyt yli 430 koronarokotusaikaa. Läheiset voivat auttaa sähköisessä ajanvarauksessa, mutta siihen tarvitaan rokotettavan sähköinen tunnistautuminen esimerkiksi henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset. Sähköinen ajanvaraus: www.korona.kymsote.fi/koronarokotukset

Huomioitavaa on, että 85 vuotta täyttäneiden kanssa samassa taloudessa asuvat ja omaishoitajat eivät voi varata aikaa sähköisen ajanvarauksen kautta. He voivat varata ajan vain puhelimitse.

  • Jonkin verran tulee kyselyitä siitä, saako ikääntyneen lähipiiriin kuuluva rokotteen, jos hän hoitaa esimerkiksi isänsä tai äitinsä kauppa-asioita, kodinhoitoa tai muuta vastaavaa tai muuten vierailee iäkkään läheisensä luona. Koronarokotusta tarjotaan nyt vain samassa taloudessa asuville tai omaishoitajille, ei muille läheisille, jotka ovat tekemisissä 85 vuotta täyttäneen kanssa, koronarokotuskoordinaattori Tanja Metsola täsmentää.

Ikäryhmän ajanvaraukset koronarokotuksiin jatkuvat, rokotukset alkavat torstaina 25.2.2021 eri puolilla Kymenlaaksoa.