Miehikkälän Kunta

Kuntaliiton kunniamerkit

Arvoisat ansiomerkkien saajat ja juhlavieraat,

40-vuotta, 30-vuotta, 20-vuotta… Nuo ovat vuosimääriä, joita tänään tässä Miehikkälän, Kuntaliiton ansiomerkkien jakotilaisuudessa tänään juhlimme. Kuntaliitolta haettavat ansiomerkit ovat kuntamme yksi tapa kiittää pitkästä työ- tai luottamushenkilöurasta. Niitä voi pitää myös omistautuneisuuden symboleina, molemminpuolisesti, sekä työntekijän että kuntatyönantajan taholta. Ne ovat myös symboleita luottamushenkilöiden pitkäjänteisestä työstä oman kuntansa asioiden edistämisessä.

Isot vuosimäärät ovat kenties sellaisia, joihin nuoremmat sukupolvet eivät enää työmarkkinoiden myllerryksessä pysty tai halua päästä. Voisi kai pitää trendinä myös sitä, että nykyään vaihdetaan ahkerasti työpaikkaa ja ei enää sitouduta yhteen asiaan niin pitkäjänteisesti kuin ennen. Vaikka olen itsekin vasta 1,5 vuotta kunta-alalla toimineena tuore alan vaihtaja, pidän huolestuttavana sitä ilmiötä, että pitkäjänteisyys on häviämässä nykypäivän työelämästä. Syy ei ole pelkästään työntekijöissä vaan myös työnantajissa, jotka saattavat määräaikaisilla työsopimuksilla, olivatpa ne hyvin perusteltuja tai eivät, tappaa pitkäjänteisen ajattelun ja sitoutumisen työntekijään. Suuresti toivon myös, että kuntamme uusimmat luottamushenkilöt ottaisivat mallia teistä ”luottamushenkilöveteraaneista”, jotka olette tehneet pitkän työn kunnan hyväksi ja kokeneet niin ylä- kuin alamäkiä, ettekä luovuttaneet, vaikka välillä niin olisitte kenties halunneet tehdäkin.

Tässä yhteydessä on ehkä hyvä asettaa nämä pitkät työ- ja luottamushenkilötaipaleet jonkinlaisiin uusiin mittasuhteisiin. 40-vuotta voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta jos sen muuttaa arkipäiviksi luku yltää jo toiselle kymmenelle tuhannelle. Minun on helppo ajatella tuota aikaa oman ikäni kautta, olen tänään 12 589 päivää vanha. Jos 40-vuotta suhteuttaa Miehikkälän kunnan ikään, se on siitä yli 30 prosenttia. Mitä kaikkea tuona aikana onkaan tapahtunut? Kylmä sota loppui ja Neuvostoliitto hajosi, Suomi kehittyi metsä- ja teknologiateollisuuden ansiosta menestyksekkäästi, Suomi liittyi Euroopan unioniin, suomalaisista lapsista ja nuorista on tullut Pisa-tutkimuksen menestyjiä, Suomi voitti Euroviisut; Nokia nousi, melkein kaatui ja nousi uudelleen ja sote-uudistus on viime vuosien aikana kerennyt kariutua jo monen monta kertaa. Suomen kuntakenttä on noiden vuosikymmenten saatossa elänyt, yhteiskunta muuttunut ja valitettavasti väestö keskittynyt kaupungistumisen takia. Ylä- ja alamäet ja muutokset on hyvä muistaa, mutta aina pitää katsoa vankasti eteenpäin. Miltä Miehikkälä tai Suomi näyttää 20-vuoden päästä? Entä 40-vuoden? Ensi viikolla aloitamme valtuustoseminaarilla Miehikkälän uuden kuntastrategian valmistelun. Kuntastrategian tulee viitoittaa tie ja antaa suuntaviivat sille, miten Miehikkälä kuntana pärjää tulevina vuosikymmeninä. Oikeat ja hyvin valitut linjaukset ovat avaimia siihen, että voimme 40-vuoden päästäkin kutsua työntekijöitämme ja luottamushenkilöitämme ansiomerkkien jakotilaisuuteen.

Näin lopuksi haluan kiittää Teitä jokaista Miehikkälän kunnan parhaaksi tekemästänne työstä! Suuret kiitokset Teille kaikille!

Arto Ylönen
Kunnanjohtaja