Etusivu  |  Yhteystiedot  |  Haku  |  Palaute  |  Sivukartta  
Pöytäkirjat  |  Lomakkeet
 
Miehikkälän kotiseutumuseo

 
Miehikkälän kotiseutumuseo perustettiin vuonna 1989, ja perusnäyttely avattiin talossa syksyllä 1993. Museon kokoelmat on kerätty pääosin 1960-luvulla.
Näkymä perusnäyttelystä  
Kuva Mika Honkalinna.

Perusnäyttely "Jatulintarhoja, lahjoitusmaita ja lasiteollisuutta"
Museon perusnäyttely uusittiin kesällä 2007. Miehikkälässähän on sisämaan jatulintarhojen eli sokkelolatomusten suurin keskittymä Suomessa, ja kunnan alueelta on tähän mennessä löydetty seitsemän jatulintarhaa.

Lahjoitusmaalla tarkoitetaan ns. Vanhan Suomen aikaan (1721/1743–1811) liittyvää Miehikkälän lahjoitusmaata, joka oli venäläinen verotustapa. Hallitsija antoi lähinnä aatelisille virkamiehille ja sotapäälliköille tällaisen donaation vastineeksi uskollisesta valtion palvelusta eli lahjoitusmaan-omistaja sai kerätä alueeltaan verot (ruplat, heinät, halot, voin ja viljan).

Lasiteollisuus viittaa puolestaan Kalliokosken lasitehtaaseen (1861–1931), joka valmisti pääasiassa ikkunalasia vientiin.

Näiden lisäksi näyttelyssä kerrotaan esinein ja valokuvin Miehikkälän paikallishistoriaa aina kivikaudesta 1950–1960-luvuille. Näyttelyn teemoja ovat mm. metsästys ja kalastus, kalliomaalaukset, aumanpohjat, naisten käsityöt, sota-aika sekä maa- ja metsätalous.

Näyttely on toteutettu Miehikkälän kunnan hallinnoimassa Avoinna ympäri vuoden –hankkeessa. Hankkeen rahoittajina toimivat Euroopan unioni ja Etelä-Suomen lääninhallitus. Näyttelyn on toteuttanut FL Jorma Hytönen.

Kotiseutumuseo sijaitsee vanhassa nuorisoseuran talossa
Kotiseutumuseo toimii jugend-tyylisessä ja museokäyttöön peruskorjatussa talossa, joka rakennettiin alun perin Miehikkälän Saivikkalan kylän nuorisoseuran taloksi vuonna 1909. Myöhemmin talo on ollut maamiesseuran, urheiluseura Kiiston ja osuuskaupan omistuksessa.

Kotiseutumuseon rakennus ulkoa
Kuva: Mika Honkalinna.


Avoinna 2013
- 2.6.-25.8. avoinna sunnuntaisin klo 10-14
- ryhmille avoinna sopimuksen mukaan ympärivuotisesti

Käyntiosoite
Keskustie 21, 49700 Miehikkälä

Pääsymaksut
Kotiseutumuseolle on vapaaehtoinen pääsymaksu.
Miehikkälän kunnan kouluilla on vapaa pääsy kunnan museoihin.

Tiedustelut
Museon toimisto, puh. 040 744 7961 tai 040 1991 893.
1.5.-30.9. tiedustelut myös Salpalinja-museolta, puh. 044 3835 091


Takaisin Museot -etusivulle







« Etusivulle

Matkailu
Museot
» Salpalinja-museo
» Kotiseutumuseo
» Suur-Miehikkälän kylämuseo
Salpapolku
» Varaussaunat
» Luonto Salpapolun varrella
» Retkeilijän järjestyssäännöt
Nähtävyydet
» Muistomerkit
» Jatulintarhat
» Miehikkälän kirkko
» Myllyt ja saha
» Miehikkälän luonto
Salpakeskus
Majoituspalvelut
Ruokailupalvelut
Ohjelma- ja elämyspalvelut
Suoramyyntitilat
Käsityöläiset
Opastetut kuntakierrokset
Kesätorit
Kokouspalvelut
 
Miehikkälän kunta | Keskustie 4 A, 49700 MIEHIKKÄLÄ, puh. 05-74 901, Fax 05-74 90 219, E-mail: miehikkala@miehikkala.fi

        Tietoa sivustosta