Dynasty tietopalvelu Haku RSS Miehikkälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://www.miehikkala.fi:80/d5webmiehi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://www.miehikkala.fi:80/d5webmiehi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.01.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 5

31.01.2018

 

Muhikon taukotuvan katon uusiminen

 

11/46.463/2018

 

Tela 31.01.2018 § 5

Salpapolulla sijaitseva Muhikon taukotupa on luovutettu Kymenlaakson Virkistysalueyhdistyksen ylläpidettäväksi. Ylläpitosopimuksen mukaan yhdistys vastaa taukopaikkojen huollosta ja pienkorjauksista.

 

Virkistysalueyhdistys haki Muhikon taukopaikan kunnostukseen 2017 ulkopuolista rahoitusta, mutta sitä ei myönnetty.

 

Tärkeimpänä toimenpiteenä on taukopaikan vesikatteen uusiminen. Kate on heikkokuntoinen ja vettä saattaa päästä vuotamaan jo rakenteisiin aiheuttaen muihin rakenteisiin vauriota. Kate tulisi uusia tulevan kevään aikana. Katteen uusimisen yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista muuttaa kattoa jyrkemmäksi, jolloin lumet tulisivat katolta itsekseen alas. Tämä vähentää huoltotarvetta. Katemateriaaliksi tulisi peltikate.

 

Kymenlaakson Virkistysalueyhdistys hoitaisi katteen uusimisen. Uusimiseen tarvitaan kunnan rahoitusta 15.000 €.

 

Talousarviossa ei ole varauduttu katteen korjaukseen.

 

Taukotuvan muuhun kunnostukseen pyritään vielä hakemaan ulkopuolista rahaa. Korjauskohteita ovat saunan lattia sekä alimmaisten hirsien uusinta sekä pihan muotoilu.

 

 

Valmistelija: tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050 389 2150.

 

Teknisen johtajan ehdotus

Lautakunta esittää Miehikkälän kunnanhallitukselle ja - kunnanvaltuustolle, että Muhikon taukotuvan vesikatteen uusimiseen myönnetään 15.000 euron määräraha. Määräraha annetaan Kymenlaakson Virkistysalueyhdistykselle, joka hoitaa katteen uusimisen.

 

Muutosehdotus

Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten.

 

Päätös

Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa